31. lokakuuta 2015

HAALARISTA HUPPARIKSI



Kaapistani puuttuvat vallan tällaiset rennot ja pehmoiset kotihupparit. Asumme vanhassa vetoisessa talossa, joten lämpimät vaatteet ovat tähän vuoden aikaan enemmän kuin tarpeen. Itse suosin takkimallisia, koska ne ovat vauhdissakin niin helppo pukea ja riisua. Tähän tarkoitukseen kaapinperällä odotteli vanha velourhaalari.


Ostin pari vuotta sitten tällaisen jumpsuitin. En tiedä, mikä päähänpisto sekin oli, kun ei ole kylllä yhtään minun juttuni; kertakaikkisen hirveä, roikkuva ja surullisen näköinen vaate. Tulihan sitä muutaman kerran pidettyä kotona, mutta ehkä se olikin jo aika muokata uuteen uskoon, kun joka kerta haalari päällä sai pelätä, että joku pimpottaa ovikelloa.


Onnekseni tästä sai aika vähäisellä vaivalla tehtyä hupparin. Haalarissa oli valmiiksi avoketju, joten ei tarvinnut lähteä vaihtamaan koko vetoketjua. Uudet hihat leikkasin lahkeista, koska halusin yläosasta slimmin mallisen. Helmasta tein resorin kanssa pikkuisen pussittavan ja samalla vaihdoin muutkin resorit tähän alkuperäistä parempaan sävyyn. Nyt tämä tuntuu omalta! :)

(Jaloissa Mumman neulomat ihanat pitkävartiset villasukat)


Uusia asusteita myös itselle; musta tuubihuivi ja ruusukelakki.


22. lokakuuta 2015

LEGGINGSEJÄ



Leggingsejä Mallikelpoisen ohjeistamalla omalla kaavalla. 

Ensimmäisenä ovat Jättiksen farkkutrikooleggarit, toisena Käpysen Karelia merinovillaleggarit ja viimeisenä mustat Jättiksen palalaarista bongatusta joustocollegen tyyppisestä kankaasta olevat.

Näiden myötä syntyi tarve uusille tunikoille. Viime aikoina olen kulkenut pääasiassa farkut jalassa, mutta kai sitä pitää muutama tunika tehdä, kun on uudet leggingsitkin.
 

Tästä näkee vähän paremmin tuota farkkutrikoota. Hyvän tuntuista sekin ja sitä löytyy ainakin kahdessa värissä.

11. lokakuuta 2015

TALVIASUSTEITA JA PAISTINLASTATUPSUJA

Kangas: Karelia merinovilla, Käpynen

Tämän viikon kylmät ilmat ajoivat minut penkomaan lasten asustelaatikosta lämpimämpiä varusteita. Huomasin, että meillä oli ihan oikea tarve syksyn ja talven asusteissa. Oli siis harrastettava tarveompelua. Uusia lakkeja, tuubihuiveja ja lapasia valmistui pehmeästä merinovillasta.

Nämä lakit ovat Kangaskapinan ilmaiskaavalla toteutettuja. Isomman muksun lakin tein 52-koon kaavalla, (pää reilu 50cm). Koska minulla ei ollut pienemmän muksun lakkiin valmiiksi 50-koon kaavaa piirrettynä, (pää 48,5cm) päätin  käyttää 52-kokoa ja pelata vähän saumanvarojen kanssa. Ei olisi kannattanut, sillä lakista tuli liian pieni. Voi harmitus! Kannattaa mielummin ottaa vähän isompi kaava, kuin mitä pää on. Alla kuva isomman poikasen lakista.


Lakkien vuorikankaina käytin fleeceä ja joustocollegea. Näin sain merinovillaa säästettyä muihinkin asusteisiin, sekä omiin tarpeisiini. Korvien kohdille laitoin tuulenpitävää kangasta suojaamaan korvia. Tuubihuivit ovat vastaavanlaiset, kuin aiemmin tekemäni merinotuubit. Niihin löytyy ohje täältä.


Vuorittomat merinovillalapaset ovat käteviä lisälämmittimiä ulkohanskojen alla. Niihin olen piirtänyt kaavan itse.

Kangas: Rakkauskirje merinovilla, Majapuu




PAISTINLASTATUPSUT


1. Ota lankarulla ja paistinlasta (tässä Ikeaversio)
2. Kieritä lankaa paistinlastan ympärille. Mitä enemmän kierittää, sitä isompi ja pulleampi tupsu.


3. Leikkaa pätkä lankaa (sellainen, että jää sopivasti solmimisvaraa). Laita lanka kaksinkerroin ja pujota se lastan keskeltä koko lankamytyn ympärille.
4. Solmi tiukasti(!) 3 solmua.


5. Leikkaa langat keskeltä auki.
6. Trimmaa pyöreäksi saksilla. Pääasiassa tupsun päältä ja alta. Valmis!

5. lokakuuta 2015

KUOSIRAKKAUTTA - KULKIJAN KANSSA


Voi mikä kangas, Terhi Söderlundin Kulkijan kanssa luomujoustocollege. Ihastuin heti, kun näin ja vielä enemmän, kun sain kankaan käsiini. Tässä on sitä samaa taikametsän tuntua, mitä lapsena omissa mielikuvitusleikeissä. Oli pakko päästä ompelemaan tätä nopeasti, niin ihanaa tämä on. Haastetta toi se, että samalla halusin saada paitojen pieniin etukappaleisiin osumaan mahdollisimman monta kivaa eläinkuvaa, mutta samalla halusin olla rikkomatta eheää kangasta. Noh, jäi kangasta onneksi vielä ihan hyvän kokoinen pala muitakin projekteja varten, tai sitten vain säilön sen kaappiini ja käyn sitä välillä ihastelemassa ja silittelemässä.

 Kangas: Verson puoti, Kulkijan kanssa


Housut ompelin jo aiemmin. Esikoinen tykkää taskullisista housuista, joten lähdin kokeilemaan uutta kaavaa, "Ultimate Casual" (Ottobre 4/2013). Omaan makuuni nämä ovat liian pussittavat hoikan lapsen päällä. Taskut ovat yllättävän isot näin pieniin housuihin. Tosin housuissa on vielä muutenkin kasvunvaraa. Tein koossa 104. Lahkeensuihin laitoin kuminauhat, vyötäröllä kuminauha sekä nyöri. Kankaana ihanan pehmoinen velour.


Myös paidan kaava oli uusi tuttavuus ja hyvä kaava olikin, "Totem Owl" (Ottobre 1/2014) Normaalisti 104cm vaatteita käyttävälle hoikalle poikaselle otin 98-koon kaavan ja normaalivartaloiselle pikkupoikaselle koon 86. Isompaan paitaan olisi voinut ehkä hieman lisätä pituutta, mutta ei paha näinkään. Kuosikankaan kaverina musta nurjalta pehmeäksi harjattu joustocollege. Näistä tuli ihan lempparit!


3. lokakuuta 2015

ROOSA NAUHA -HUUTOKAUPPA



Nyt kaikki tekemään hyvää. Saumanvaran Roosa nauha -huutis on taas täällä. Hieno mahdollisuus löytää käsintehtyjä tuotteita ja samalla ohjata rahat hyvään tarkoitukseen, Suomalaiseen rintasyöpätutkimukseen. Mukana on ommeltua, virkattua, neulottua, asustetta, vaatetta, kodintekstiilejä...

Huutokauppa käydään Facebookin Saumanvaran sydämestä - Roosa nauha -huutokauppa 9.10.2015 -ryhmässä.



Itse osallistun näillä pienillä ompeluksilla: 2 trikoopipoa noin 48-50cm päähän sekä kolmen pikkuhuivin setti n. 0-1,5-vuotiaalle.

Huuto-onnea! :)