1. joulukuuta 2015

JOULUSUKAT JA JOULUISIA VINKKEJÄ


Hienoja joulukalenteripäivityksiä on näkynyt eri blogeissa. Minä en valitettavasti siihen touhuun ryhtynyt. Omille lapsille sen sijaan olen suunnitellut "joulukalenteria". Meillä sen virkaa toimittavat joulusukat, joihin ilmestyy joka päivä jokin pieni yllätys. Viime vuonna yritin tehdä mahdollisimman paljon itse. Nyt menen vähän sieltä, mistä aita on matalin. Ehkä jotain itsetehtyäkin tulee vielä. Perheen emännän ja isännään sukkiin ilmestyy pienet paketit vasta aattona tai aatonaattona. Sellaisen oman jouluperinteen olemme kehitelleet.

2 vuotta sitten ompelin kuopukselle oman joulusukan. Nyt joulusukkia ripustellessani muistui jälleen mieleeni sen hetkinen aika. Nimittäin sukkaa ommellessani äitini vanha Elna, jonka olin ominut itselleni, syttyi palamaan. Jouduin lainaamaan anopin vanhaa Singeriä. Niitähän monet kehuvat, mutta meidän kemiat eivät siinä hetkessä kohdanneet. Näytti kuopuksen sukan reuna meinaa olevan edelleen huolittelematta ;) Palautin anopin koneen ja totesin, että ilman ompelukonetta en voi olla, joten tilasin uuden. Siitä alkoi sitten aktiivisempi ompeluinnostus. Aloin ommella vaatteita. Kovin pitkään en ompelukoneen kanssa vaateompelua jatkanut, oli saatava saumuri. Sen jälkeen alkoi kaapit täyttyä kankaista, vapaa-aika kulumaan ompeluryhmissä, aina jokin projekti kesken ja sata projektia suunnitteluasteella. Seuraava vaihe on luonnollisesti peittarin hankinta. Tämä harrastus on vienyt mennessään.


Jokainen tunnistaa oman sukkansa virkatusta nimikirjaimesta. Virkattuihin kirjaimiin löytyvät ohjeet mm. 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin -kirjasta.

 Toinen kirjavinkki: Joulupallot



Jokunen vuosi sitten Suomen suurimmista joulumyyjäisistä lähti matkaan neulottuja joulupalloja kuusenkoristeeksi. Nyt ripustin ne joulusukkien viereen. Vastaaviin palloihin löytyy ihania erilaisia ohjeita tästä kirjasta. Olen jemmannut sen omaankin kaappiini, vaikka neulomistaitoni kaipaavatkin vielä harjoitusta. Hyvä joululahjavinkki tämäkin. Yhdestäkin pallosta saa kivan näköisen joulupaketin, kun sujauttaa paketin päälle koristeeksi.


Loppuun vielä tapahtumavinkit:

- Perjantaina 4.12. Naantalin viehättävässä sisustusliikkeessä Living Deauvillessa Christmas Night Shopping.
- Tulevana lauantaina järjestetään jälleen Suomen suurimmat joulumyyjäiset Turun messukeskuksessa.
- Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinat ilahduttavat tunnelmallaan vielä 5.-6. ja 12.-13.12.
- Tonfisk designin tiloissa TURKU DESIGN NOW! -joulumyyjäiset 4.-6. ja 12.-13.12.

Itse suuntaan viikonloppuna nokkani kohti ompeluporukan pikkujouluja. Mukava viikonloppu siis tiedossa!

2 kommenttia:

  1. Joulusukat on tyylikkäät! Kyllä se ompeluharrastus tuntuu aika monen vieneen mukanaan :). Kiitoksia kirjavinkistä, varasinkin kirjastosta kirjan (jos vaan ennen joulua sattuu tulemaan :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, monessa mielessä hyvä harrastus, joten en ihmettele :)

      Poista