19. maaliskuuta 2016

RIKKAAKS, RAKKAAKS, TUOREEKS, TERVEEKS



Menemme huomenna ensimmäistä kertaa virpomaan lasten kanssa. Oksat on tehtynä ja näillä lähdemme ilahduttamaan isovanhempia sekä kummia. Isompi poikanen päätti höyhenten värin. Sen lisäksi hän auttoi leikkelemällä silkkipaperisia ruusuja.





Paperiperhosten ohje löytyy täältä.


Tänään olemme juhlistaneet 6-vuotiasta formulafania. Veimme hänelle lahjaksi tämän pienen setin.


15. maaliskuuta 2016

VIELÄ PARI


Vielä olisi tarjolla tätä kietaisumallia. Taitaa olla yksi kesän suosituimmista malleista ompeluryhmässä. Onhan tämä kiva. Nyt kun sain näihin viimein käänteet ommeltua, niin voin siirtää ajatukseni muihin kesän mekkoprojekteihin.

Kaksi aiempaa kietaisumekkoani löydät täältä.

Kankaat: Majapuun Happy Rain ja vaaleapohjainen Jätti-Rätistä.




Muutamia kertoja olen törmännyt kysymykseen, miltä tämä mekko näyttää takaa. Aika perusmekolta. Toki sivuliehukkeet voi kiepauttaa myös selän puolelle. Sillä tavalla saa taas vähän eri näköisen.


7. maaliskuuta 2016

PIILOTASKUPAIDAT


Joko saa suunnitella kesää? Minä vaihdoin kesä-moodiin kesken kevätlakkien ompelun. Samalla tuli taas sellainen tietynlainen uudistumisen tarve. Leikkelin kankaita pois kaapista ja loin tarpeita uusille kankaille. Nettikaupat pursuavat jälleen ihanista uutuuksista. Niistä olen jokusen kotiutettavan bongannut. Suurin tarve on kuitenkin yksivärisille kankaille. Miten musta trikookin on taas loppu? Lisäksi odotan pääseväni kivijalkaliikkeeseen penkomaan ja tekemään löytöjä. Samalla päässäni soi mantra: "Tarve vai halu?".

Ommellaan nyt ensin näistä oman kaapin aarteista. Siitäkin tulee hyvä mieli, kun näkee kangaspinon pienenevän ja uusien ompelusten valmistuvan.


Nämä piilotaskulliset puuvillatrikoiset t-paidat ovat Noshin Flaméa. Kankaan rosoinen kuviointi tuo kivaa eloa kankaaseen. Käytin paitoihin kaikkia minulta löytyviä värisävyjä eli harmaata, vaniljaa ja aquaa. Aika seesteinen väriyhdistelmä.



Idean taskuihin nappasin ompeluryhmästä, missä oli inspiroiduttu Noshin taskullisesta tunikasta. Alkuperäisessä tunikassa taskut jäävät avoimiksi. Näissä t-paidoissa ne ovat tasaiset ja piiloutuvat hyvin raitoihin.

Toisena yksityiskohtana hihojen käänteet, jotka ompelin kiinni omille paikoilleen.

VINKKI: Ompele puuvillatrikoota microtex-neuloilla.

 Koko 98 ja 104
 
Kaavoina Ottobren "Autumn Forest" (4/2014) ja "On The Road" (1/2013). Molemmat aika kapeita malliltaan. Pienemmälle poikaselle alan jatkossa tekemään 98-kokoa.