29. toukokuuta 2016

OLIPA KERRAN FARKUT


Olen joskus teini-ikäisenä ostanut alesta farkut, jotka eivät ole olleet päällä ensimmäistäkään kertaa. Syynä aivan ekstraleveät lahkeet. Kirppiskassista kaivoin nämä esiin ja päätin käyttää hyödyksi. Miksi myydä niitä pilkkahinnalla eteenpäin, kun niissä on hyväkuntoista farkkua ompeluihin.


Leikkasin lahkeet lyhyiksi ja ompelin reunaan kierrätyskeskuksesta löytynyttä virkattua pitsiä. En tiedä, osaanko näin lyhyillä lahkeilla kulkea ihmisten ilmoilla laisinkaan, mutta on siinä nyt astetta romanttisemmat kesäshortsit omaan pihaan.



 Housujen kaveriksi ompelin hihattoman paidan, johon leikkasin silityskalvosta höyhenkuvion. Paidassa on käytetty itse piirtämääni toppikaavaa. Materiaalina miehen vanha t-paita, josta hyödynsin helmakäänteen sellaisenaan.


Jäljelle jääneistä lahkeista leikkasin lapsille kesälätsät. Kaavana käytin viime vuonna jo tutuksi tullutta Nappikauppa Punahilkan lippalakki-kaavaa. Viime vuonna pienensin kaavaa meidän lapsille sopivaksi. Nyt otin vanhat kaavat kaapista ja leikkasin vahingossa alkuperäisen kaavan mukaan, joka on kokoa 54. Ei mielestäni mikään mahdoton koko meidän isommalle poikaselle, vaikka pää onkin n. 51cm. Toki kuminauhalla sai kiristää vähän enemmän. Pienemmän poikasen lakki jäi tästä syystä keskeneräisten kasaan. Pitää vielä mallailla, onko se aivan mahdoton tattihattu :D

20. toukokuuta 2016

VERSKAPUVUT


Onko se verkka vai verska? Mulle se on verska. Liekö sitten murresana. Näitä pukuja voisi olla 10 kappaletta, ellen olisi ommellessa purkanut niin paljoa, mitä purkasin. Aikaa kului siis kiitettävästi näiden parissa. Ihan jo senkin takia, että nakkasin ne monesti nurkkaan odottelemaan parempia hetkiä.



 Koko 104/110

Mikä siinä nyt sitten niin haasteellista oli, niin ihan ensimmäiseksi tereet. Kuten näette, niitä ei ole. Heti tuli paljon helpompaa (ja tylsemmän näköistä). Niiden oli tarkoitus jatkaa vetskarin värimaailmaa, jotta kokonaisuus näyttäisi yhtenevältä. Nooooh, anti olla.

Sen jälkeen pohdin ompelujärjestystä, jotta saisin saumoja piilotettua ja sisäpuolen huolitellun näköiseksi. Jos vähänkin väsyttää ja kello on puolessa yössä, niin tällaisia asioita ei kannata lähteä pohtimaan, ei ainakaan ompelemaan. Minäpä ompelin ja purin ja ompelin ja purin. Ihan omiani sähläsin muutenkin. 


Verskakangas on Jättiksestä. Materiaalina ei ehkä ihan lemppari, mutta käytännöllisyys meni nyt kauneuden edelle; ei tartu kaikki hiekka ja tuntuu mukavalta päällä.

 Housujen kaava oma. Takeissa käytetty pohjana Totem Owl -paitakaavaa (Ottobre 1/2014).


 
 Koko 98

5. toukokuuta 2016

SINIRAIDAT


Lasten tulevan kesän t-paidat ovat leikeltyinä ja muutama ommeltunakin.

Näissä on kankaana Noshin raitatrikoo + yksiväriset Koot.fi ja Kangaskapina. Pilvipaidassa käytetty Metsolan joustofroteeta. Pisarat leikattu silitysarkista.

Kaavat: Autumn Forest (Ottobre 4/2014) ja On The Road (Ottobre 1/2013)